Pohojosen viikonloppu 19.-21.9.2025

10.11.2025

Pohjoisen käyttöbassettiaktiivit järjestivät jäsenille viikonlopputekemistä 19.-21.9.2025 Pohjois-Pohjanmaalla. Parisenkymmentä ihmistä taisi olla mukana, mutta koiria ei kukaan edes pystynyt laskemaan. Jos vaikka minkälaista hännänheiluttajaa nähtiinkin, vailla rajoituksia. Kuulemma yksi kiintiökissakin oli matkassa. Majapaikkana oli mukava ja tilava Teikon Tupa Ylivieskassa.

Mitäs näissä viikonlopputapaamisissa sitten tavataan tehdä? No syödään hyvin ja saunotaan, jutellaan samanhenkisen porukan kesken, tutustutaan jopa uusiin ihmisiin, harrastetaan erilaisia koiraharrastuksia ja opitaan uuttakin.

Tällä kertaa lauantaille oli järjestetty kokokauden DRAJ-koe, johon starttasi ylituomari Eeva Hyytiäisen tarkan silmän alla kolme vesisadetta pelkäämätöntä bassettia. Metsällä sai käydä myös ilman ns. numerolappua rinnassa, eli Pellikan Sanna oli järkkäillyt koemaastojen lisäksi myös muita paikkoja irtilaskuun. Suuret kiitokset siis myös paikallisille metsästysseuroille.

Metsässä harrastamisen lisäksi Jaana Annalan opastuksella oli mahdollista tutustua nenätyöskentelyyn eli Noseworkiin. Se on kyllä oiva laji ihan minkälaiselle koiralle vaan, mutta itse tykkään pitää sitä työkalupakissa ihan sitä varten, että sillä voi rauhoittaa nuorta vouhottavaa koiraa, virkistää vanhuskoiraa, joka ei enää metsissä juokse, ja onpa hyvää puuhaa myös kovimmilla pakkasilla, kun ei oikein tohdi palelluttaa koiran, jos ei omiakaan tassuja.

Ja eikä tässä vielä kaikki! Koirien hyvinvointi on kaikki kaikessa ja varsinkin käyttökoirathan vertautuvat huippu-urheilijoihin. Syksyn sesongissa on hyvä pysähtyä välillä lihashuollon äärelle. Siihenkin tuli Sportdogs Centeriltä Tiia Riikolan ammattilaisvinkkiä ja opastusta kädestä pitäen.

Iltaohjelmana pääsi harjoittelemaan riistan ammuntatilanteita simulaattorilla. Kuulemma lapsiosallistujien sivistämistä varten oli laitteet lainassa, mutta jonkun varttuneemmankin lapsenmielisen kyllä pyssyn varresta bongasin pisteitä laskemasta. Hyvähän se on turvallisissa olosuhteissa treenata ihan jokaisen. 

Eli suuret kiitokset taas pohojosen tehoryhmälle, eli Sannalle, Hennalle, Veskulle ja Matille. Josko ensi vuonna uudestaan?